Liike



Kuvia myymälöistämme

Nykyinen Varppeenkadun myymälä Entinen Sahakadun myymälä Entinen Hämeentien myymälä Avajaiset Hämeentiellä 2003


Taustatietoa

Yritys perustettiin vuoden 2003 lopulla.

Kauppias Vesa Vieno ehti ennen moottoripyöräalalle siirtymistään toimia kodinkonealalla Musta Pörssi -kauppiaana yli 20 vuotta. Tämän jälkeen hän oli "harjoittelijana" Harley-Davidson -maahantuojan omistamassa SGN Bikesissa Runosmäessä. Veri veti kuitenkin yrittäjäksi takaisin ja kun kaikki palikat loksahtivat paikoilleen, perustettiin Biker Point. Avasimme ovemme helmikuun puolessa välissä 2004.

Edustusten saaminen oli erittäin vaikeaa ja työlästä. Suomalaiset maahantuojat eivät ottaneet kuuleviin korviinsa uutta yrittäjää ja niin hän joutuikin (onneksi) suuntaamaan katseensa Eurooppaan.

Erityisesti Detlev Louis Motorradvertriebs GmbH:n kanssa tehty jälleenmyyntisopimus on osoittautunut varsinaiseksi menestykseksi. Tuotteet tuodaan suoraan Saksasta ilman maahantuojien palkkioita ja näin hintataso saadaan pysymään erittäin edullisena kuluttajalle asti.

Moottoripyöräilyä "Vesku, Vee" on harrastanut yli 20 vuotta. Harrastus alkoi 500-kuutioisella yksimukisella Hondalla ja jatkui yli 10 vuotta Moto-Guzzeilla. Harrikat veivät sydämen 1995, jolloin hän hankki ensimmäisen Road Kinginsä.

Vesku on ehtinyt vuosien varrella kaikenlaista: moottoripyöräilystä ja järjestötoiminnasta kiinnostuneena hän oli mm. SMOTO:n ensimmäisessä hallituksessa monta vuotta, kuten MP 69:kin hallituksessa. MP 69 -aikaan hän oli päävastuullisena järjestäjänä Kontio-rallissa vuonna 1992. Moni muistaa tuon kylmän, räntäsateisen pohjoisen myrskyviikonlopun vieläkin mm. 800 hengen jättiteltan kaatumisen takia... Teltta oli tosin pystytetty alueen omistajan toimesta. Onneksi kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut, vaikka tilanne olikin vakava.

Muutkin perheestä ovat hurahtaneet moottoripyöräilyyn. Vaimo Tiina ajelee omalla Harrikalla ja tyttäret ovat useana vuonna olleet mukana matkoilla Euroopassa. Matkailukärpäsen pureman takia molemmat ovat esim. valinneet lukiossa matkailulinjan.

Yksi yrityksen vahvuuksista onkin kauppiaan pitkä kokemus sekä yrittäjänä että alan harrastajana. On tosiasia, että perinteisissä mp-kaupoissa usein asiakasta ja hänen tarpeitaan vähätellään, tai nuorta/uutta motoristia ei oteta todesta. Erityisesti asiakaspalvelulla ja ajovarusteiden hintatasolla haluamme jatkossakin erottua positiivisesti. Tätä periaatetta lupaamme vaalia ja haluamme ottaa kaikki asiakkaat ja heidän tarpeensa huomioon.